Pohjois-Karjalan Matkailu

Joensuun Lumiset-kerho

Yhteistyössä

Mustavaara
Eräurheilu
Intersport
Settu
MT-Bike
LVI-Myller

Matkailupalveluja

Koko maakunta yhdessä osoitteessa

Lumiset kerhon 25-vuotista historiaa

70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa oli Suomessa todellinen lasketteluboomi. Kaikki eivät halunneet kilpailla, joten selvä tilaus harrastelijalaskettelijaseuroille oli ilmassa. Ensin perustettiin Helsingissä Lumiset ry, joka liittyi Suomen Matkailuliiton jäsenyhdistykseksi ja sen jälkeen, pari, kolme vuotta myöhemmin SML:n jäsenyhdistyksiä alettiin kannustaa perustamaan laskettelukerhoja. Niinpä syksyllä 1980 myös Pohjois-Karjalan Matkailuyhdistys (nyk. Pohjois-Karjalan Matkailu ry) kantoi kortensa kekoon ja Joensuun Laskettelukerho perustettiin. Perustajajäseniä olivat mm. Tuija Kivilinna, Inga Kahila ja Pekka Hirvonen.

Into oli suuri. Aluksi kerhon nimi oli Joensuun Laskettelukerho, sitten se muutettiin omaleimaiseksi nimeksi Jokiset, joka jo muistutti Lumiset-nimeä, mutta Matkailuliiton lasketteluvastaavan, Juhani Uotilan, taivuttelumatkan seurauksena jo v. 1983 kerho sai nimen Lumiset-kerho. Syynä oli se, että siten kaikki ympäri Suomea olevat SML:n jäsenyhdistykset miellettäisiin yhdeksi ja samaksi perheeksi. Lumiset-kerhoja oli Pohjois-Karjalan lisäksi ainakin Kuopiossa, Tampereella, Uudellamaalla ja Pori-Rauman seudulla. Joutsa-Hartola sen sijaan piti päänsä ja halusi olla Ta-Ku (Tasavalta-Kuningaskunta). Suomen Matkailuliitolla oli oma laskettelujaosto, jonka hallitukseen melkein heti saimme ottaa osaa, ja sitä kautta joutui myös Raija Särkkä noin kymmeneksi vuodeksi Suomen Matkailuliiton hallitukseen. Oli toimintaa ja meillä oli valtakunnallista sananvaltaa.

Sitten keskusjärjestölle kävi niin kuin kävi – huonojen investointien takia jouduttiin vaikeuksiin ja lopulta yli 110-vuotias Matkailuliitto joutui antamaan periksi ja suostumaan konkurssiin. Pohjois-Karjalan Matkailu ry sen sijaan ei ollut millään tavoin taloudellisesti sidoksissa SML:oon, joten me täällä pystyimme jatkamaan toimintaamme Lumiset-kerhoinemme – vieläpä velattomalta pöydältä – kiitos hyvän ja kaukaa viisaan taloudenpidon! Nyt olemme ainoa Lumiset-kerho, joka on jäljellä ja myös vanhin edelleen toimiva matkailuyhdistys (112 v.) koko Suomessa.

Helsingin Lumiset ry irtautui SML:sta, kun alkoi näyttää pahalta. Nykyään se toimii itsenäisenä yhdistyksenä, on esim. Helsingissä vuosittain järjestettävän Ski-Expon synnyttäjä ja Kamapörssin pitäjä, sekä kohtalainen vaikuttaja ja matkojen järjestäjä pääkaupunkiseudulla. Kuopion Lumiset-kerho irtaantui myös omaksi yhdistyksekseen, hoitaa nykyään lähinnä Kasurilan hiihdonopetuksen, muut kokivat näivettymiskuoleman. Paitsi Joensuun Lumiset-kerho. Pitkällisten ja aika-ajoin hikistenkin neuvottelujen jälkeen Helsingin Lumiset ry antoi meille oikeuden käyttää Lumiset-nimeä määrätyissä yhteyksissä – olimmehan profiloituneet täällä sillä nimellä - mm. Lumiset-bussit, Lumiset-kuljetukset, Lumiset-jäsenedut jne. Se vain on muistettava, että olemme edelleen”Pohjois-Karjalan Matkailu ry:n Lumiset-kerho”. Ja täytyy sanoa, että tiukkana on joutunut olemaan!

Ja onhan sitä tehtykin jotain näiden 25 v:n aikana:

Matkoja:
lauantaisin Kolille lähes koko toimintakauden ajan, Itsenäisyyspäivinä Pallakselle n. 15 vuoden ajan, kunnes Hotelli Pallas pistettiin kiinni itsenäisyyspäivien ajaksi. Hiihto- ja pääsiäislomien aikana Rukalle, Leville, Luostolle, Åreen…Yrityksiä on ollut järjestää matkoja myös Keski-Eurooppaan, mutta huonoin tuloksin.

Tilaisuuksia:
Rinnekarnevaaleja ja Talvipyllähdyksiä Kolille, joissa mukana tamperelais- ja helsinkiläislaskettelijat, nyt myös turkulaiset ovat olleet innokkaita vieraita. Pikkujouluja ja muuta hupia.

Väline-esittelyjä Erä-Urheilussa ja Kesportissa, Voiteluneuvontatilaisuuksia, Kamapörssejä (viimeisin 12.11.2005) valtakunnan nousu- tai laskusuhdanteesta riippuen vilkkaampia tai vähemmän vilkkaita.

Pohjois-Karjalan Vuoden laskettelijan valitseminen, kriteerinä määrätty esimerkillisyys koko maakunnallemme.

Nuorisotyö:
Silloin, kun ei vielä ole ajokorttia eikä vanhemmilla ole aikaa viedä Kolille, Lumiset-bussit ovat kuljettaneet nuoria hyvässä edestakaisin turvallisesti.

Mutta nyt, nyt katsomme eteenpäin! Yhteistyö Kolin kanssa on ollut ja on vertaansa vailla. Matkanjohtajina on yliopiston opiskelijoita, joiden ainoa ”puute” on se, että joidenkin vuosien kuluttua he kenties muuttavat muualle – Pohjois-Karjalan työllisyystilanne kun on mitä on.

Kuitenkin haluamme ja jaksamme katsoa eteenpäin toivorikkain mielin.

Raija Särkkä
12.11.2005

Alkuun